Viking lotto arvonta

Lotosta ovat kuulleet monet, mutta oletko kuullut mainittavan kilpailun nimeltä Viking lotto arvonta? Neulonnan ja virkkauksen lomassa voi toisinaan hakea aivan erilaista jännitystä, sellaista, joka voi johtaa jopa isoihin voittoihin! Viking lotto on loton ohella toinen yksi Suomen suosituimmista lotoista. Viking lotto järjestetään yhteistyössä useammankin maan kesken. Nämä maat ovat Norja, Ruotsi, Tanska, Islanti, Suomi, Latvia, Liettua, Viro, Slovenia sekä Belgia. Jos perinteinen lotto on alkanut jo suorastaan kyllästyttämään, voi uutta jännitystä hakea juurikin viking loton parista!

Lue artikkeli ja tutustu arvontaan!

Arvonnan historiaa

Viking lotto ei ole mikään aivan viimeisen vuoden uutuusjuttu, vaan ikää sille on kertynyt jo vuodesta 1993 saakka. Lotto on tunnettu joissain maissa nimellä keskiviikkolotto, sillä arvonta suoritettiin juurikin keskiviikkoisin. Arvonnan historiaa kunnioitetaan kuitenkin edelleen ja arvonta suoritetaan yhä tänäkin päivänä joka keskiviikko klo 21 Suomen aikaa.

Viking lotto on lähtenyt liikkeelle Norjasta ja arvontapaikka ei ole muuttunut vuosien kuluessa. Lottoon mukaan osallistuvat pelaajat saavat jännittää keskiviikkoisin arvontaa, joka suoritetaan Norjassa.

Viking lotto arvonta sekä voittopotti

Viking lottoon pääsee mukaan ostamalla lipukkeen, joita voi hankkia sekä netistä että jälleenmyyjiltä, kuten R-kioskeilta. Yhden lottokupongin arvo vaihtelee maittain. Latviassa yhden lipun voi saada pelkästään 80 sentillä, Islannissa jopa vain 70 sentillä. Belgiassa hinnat voivat kohota eri valintojen seurauksena jopa 10 euroon saakka. Suomessa yhden rivin hinta on 80 senttiä. Lisähinnalla mukaan saa ostettua lisärivejä sekä mahdollisuuden Plussaan. Plussan avulla voittosumman saa viisinkertaisena, kun voittavalla rivillä plusnumero on arvattu oikein. Veikkaus tarjoaa suomalaisille loton ystäville mahdollisuuden laittaa mukaansa omat onnennumerot.

Yhteen kuponkiin tulee valita kuusi numeroa väliltä 1-48. Tämän lisäksi pelaajan tulee valita lisänumero väliltä 1-8, jota kutsutaan vikingnumeroksi. Aikoinaan pelaajat pääsivät valitsemaan kaksi lisänumeroa, muuta nykyään riittää yksi vikingnumero.

Kun arvonnan aika koittaa, arpoo kone kuusi lukua 1-48 väliltä sekä yhden lisänumeron 1-8 väliltä. Riville voi siis ilmestyä kaksi samaa numeroa näkyville, jos myös lisänumero sattuu olemaan sama, kuin numero 1-48 väliltä.

Pelaajia ehkäpä eniten kiinnostava tieto on juuri pelin voittopotti. Viking lotto arvonta lähtee liikkeelle aina vähintään 3 miljoonasta eurosta, mutta voi parhaimmillaan kasvaa jopa 35 miljoonaan euroon saakka. Aivan mistään pienestä taskurahasta ei ole siis tällä kertaa kyse! Päävoitto sekä kakkospalkinto jaetaan kaikkien osallistujamaiden kesken. Tätä pienemmät palkinnot jaetaan maittain siten, että loput lipputuotot toimivat palkintorahojen lähteenä.

Vaikka lottoarvonta on yhteinen useamman maan välillä, vaihtelee voittonumeroiden tarvittava määrä maittain. Suomessa pelaaja tarvitsee vähintään vikingnumeron oikein, jolla voittamaan pääsee yleensä muutamia euroja. Hiukan isompia voittoja alkaa tippumaan, kun vähintään kolme numeroa 1-48 väliltä saadaan oikein. Belgiassa vastaava luku on kolme numeroa. Ruotsissa puolestaan löytyy vain viisi voittotasoa.

Viking lotto arvonta – suomalaiset voittajat

Viking lotto arvonnan kaikkien aikojen suurin voittopotti oli suuruudeltaan reilut 44 miljoonaa euroa. Kyseinen potti voitettiin vuonna 2016 ja se jakautui yhden norjalaisen sekä yhden tanskalaisen pelaajan välillä.

Kaikkien aikojen toiseksi suurin potti oli arvoltaan reilut 35 miljoonaa euroa ja sen onnistui nappaamaan itselleen norjalainen nainen vuonna 2017. viking-lotto-arvonta

Myös Suomeen on saatu muutamia viking loton voittajia. Marraskuussa 2012 voitettiin reilun 15 miljoonan euron voittopotti, joka jakautui yhdelle suomalaiselle sekä yhdelle tanskalaiselle pelaajalle. Kumpikin pääsivät nappaamaan siis yli 7,5 miljoonaa euroa omaan taskuunsa. Vuonna 2014 suomussalmelainen pelaaja puolestaan nappasi onnekkaasti huikeat 7,4 miljoonaa euroa itselleen rustaamalla kupongille oikean rivin.

Viking lotto arvonta – Mukavaa jännitystä vai rahojen tuhlausta?

Viking lotto tai suomalaisille ehkäpä vieläkin perinteisempi lauantai-illan lotto herättävät varmasti monenlaisia tunteita. Lottoa on pelattu jo vuosikymmenien ajan ja toiveet elämän muuttumisesta huikean voiton myötä elävät yhä. Kyllähän lotossa usein nähtävä usean miljoonan euron voitto ja viking loton jopa kymmenien miljoonien eurojen voittopotin voittaminen varmasti muuttaisi ainakin joitakin arkisia asioita.

Toiset sitten eivät tällaista unelmointia jaksa ymmärtää, vaan käyttävät rahat mieluummin vaikka neulepuikkojen, virkkuukoukkujen sekä lankojen hankintaan. Yksittäisen lottokupongin hinta ei vielä juuri päätä huimaa, mutta jos lottoa pelaa joka viikko vaikka eurolla, kerryttäähän se vuodessa reilut 50 euroa. Tällä summalla saa ostettua ainakin kymmenen lankakerää sekä parit puikot, mutta toki kaikki eivät tee asioita samoilla tavoilla.

Voittopotin avulla hankittavat käsityöt

Monille käsitöitä harrastaville harrastuksen ytimessä on juurikin oma tekeminen ja oman kädenjäljen näkeminen. Jos kuitenkin lottovoiton myötä pelaaja pääsisi lunastamaan useamman miljoona lisäeuron, avautuisi monille mahdollisuus ostaa upeita luomuksia, muiden tekeminä. Luovalinna keräsi kasaan muutaman vaihtoehdon, jotka ainakin meillä olisivat hankintalistalla, jos tällainen onni sattuisi potkimaan.

Neulotut vaatteet. Vaatteet ovat isoja työkappaleita ja vaativat sekä aikaa että vaivaa. Yksi erinomainen ostos voisi olla upeilla eri väreillä tehty, laadukkaasta materiaalista koostettu villapaita. Tai esimerkiksi virkattu mekko.

Virkattu päiväpeitto. Koko ison parisängyn leveyden kattava, upean värikäs, isoäidin neliöistä kasattu päiväpeitto. Peittoon tarvitaan ainakin 120 neliötä, joka kertoo jo siitä, että kyseessä on paljon aikaa vaativa työ. Neliöiden virkkaamisen lisäksi ne tulee vielä kasata lopuksi yhteen. Myös värivaihtoehtoja tulee miettiä, aivan mitä tahansa ei voi sotkea sekaisin.

Virkattu iso matto. Virkatut matot ovat upeita, mutta varsinkin isommat sellaiset voivat viedä rutkastikin aikaa. Olisiko mitään parempaa, kuin omilla lempiväreillä koostettu upea matto, koristamaan esimerkiksi mökin käytävää.